Kestävää kalastusmatkailua

Kestävää kalastusmatkailua

Aihe Yleinen, Yritys | 0
Pyry Granlund järjestää opastettuja kalastusretkiä Eteläsuomen järvi- ja merialueilla. Hän kalastaa myös aktiivisesti vapaa-ajallaan, siksi hän tietää missä kalat liikkuvat ja voi viedä asiakkaat oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan. Jo lapsena Granlund oli kiinnostunut kalastuksesta ja idea yrityksen perustamiseen syntyi ajatuksesta saada kalastus osaksi omaa arkea.
Kuva: Timo Salmia

Pikkuhiljaa yrittäjäksi
Kalastusoppaan tutkinnon Granlund suoritti vuonna 2009 ja kehitteli sen jälkeen ideaa eteenpäin. Hän kouluttautui myös palomieheksi ja kokin tutkintokin häneltä löytyy. Opintojen jälkeen hän aloitti kalastustoiminnan tuttujen kalaoppaiden kanssa. Toiminnan alussa hänellä oli vene käytössä omissa nimissään, mutta yritystoiminnan myötä vuonna 2014 hän hankki veneen yritykselle. Yritystuki mahdollisti isomman veneen hankinnan, uudessa veneessä oli paikkoja useammalle kalastajalle. Granlund sai rahoitusta veneeseen, venemoottoriin ja traileriin, jota tarvittiin veneen siirtämiseen.

Toimialue
Granlund harjoittaa sekä meri- että järvikalastusta ja toiminta-alue ulottuu Taalintehtaalta Loviisaan. Kotimaiset yritykset ovat Granlundin pääsiallisia asiakkaita, mutta hänellä on myös alihankkijana ollut asiakkaita yhteensä 20 maasta.  Ulkomaisia kalastajia on tullut eniten Venäjältä. Granlundin tulevaisuuden suunnitelmiin sisältyy toiminnan laajentaminen, ja jos mahdollista, jossain vaiheessa siirtyminen kokopäiväiseksi yrittäjäksi.

Kuva on paras muisto saaliista. Kotiinvietävän kalan määrää ja kokoa on rajoitettu kalakannan suojelemiseksi. Kuva PG FIshing

Vastuullisesti kalassa
-Matkailu olisi erittäin tärkeä kasvujalusta kansantaloudelle isommassakin mittakaavassa, matkailutyöpaikkoja ei pysty siirtämään minnekään muualle, sanoo Granlund. Yritystoiminnassaan hän painottaa kestävän kalastuksen tärkeyttä sekä miten tärkeää on pitää huolta luonnosta ja vesistöistämme. Hän toivoo, että kalastuslakiin saataisiin muutoksia, jotka suojelisivat kalakantojamme paremmin, silloin ehkä useammat kalaoppaat uskaltautuisivat alalle. Konkreettisesti Granlund itse harjoittaa vesistöjen- ja kalakannansuojelua rajoittamalla saaliin määrää ja kokoa, minkä asiakas saa ottaa mukaansa, sekä kertomalla vesistöjen tilasta.

Hakuprosessi
Hakuprosessi Granlundin mielestä sujui sutjakkaasti, kun oikeat henkilöt asian eteenpäin viemiseksi löytyi. Hän totesi, että hakemusprosesseihin täysin perehtymättömänä hän on todella tyytyväinen saamaansa apuun. Hän oli loppujen lopuksi yllättynyt prosessin vaivattomuudesta.

 

Tiedot:

Kokonaisinvestointi: 23 364€
Tukimuoto: Yritystuki
Toimenpide: Muu yritystoiminta
Alatoimenpide: Investoinnit maatalouden ulkopuolisen yritystoiminnan perustamiseen ja kehittämiseen
Kuvaus: Venekaluston hankinta kalastusmatkailun kehittämiseksi. Investoinnin kautta yritys voi laajentaa toimintaansa sekä tukea paikallista saaristomatkailua ja sen näkyvyyttä.

 

Leader ryhnä Silmu ry:n yhteystiedot>>

Teksti: Annika Söderholm-Emas

Artikkelikuva: PG Fishing