Maaseudun ja kaupungin välinen kuilu ei saa kasvaa

Aihe Yleinen | 0
Kaupungin ja maaseudun välillä vallitsee viha-rakkaussuhde. Tilanne käy hyvin selväksi alueilla kuten Sipoo, jossa kaupunki ja maaseutu ovat lähekkäin ja sekoittuvat keskenään. Maanviljelijät joutuvat haastavaan tilanteeseen, sillä heidän katsantokantansa luontoon ja maankäyttöön on hyvin erilainen kuin kaupunkilaisten. Tästä syystä on välttämätöntä, että viljelijät seuraavat kunnallispolitiikkaa ja osallistuvat päätöksentekoon, sanoo Christel Liljeström, maanviljelijä ja poliitikko Sipoosta.

Kaupungin läheinen maaseutu mahdollisuuksineen ja haasteineen on lähellä Christel Liljeströmin sydäntä. Hän on syntyjään kaupunkilaistyttö, mutta hän muutti perheensä kanssa omakotitaloon Sipooseen ollessaan 8-vuotias. Maanviljelijä hänestä tuli rakastuttuaan maanviljelijään. Hän kävi aikuisena Västankvarnin maatalouskoulun saadakseen viljelyyn ja eläintenhoitoon tarvittavat teoreettiset tiedot, joita hänellä ei ollut.
Christel Liljeström oli kokopäiväinen maanviljelijä niin kauan kuin tilalla oli lypsylehmiä. Kun tilan jatkaminen olisi taas vaatinut laajentamista, modernimpaa ja suurempaa navettaa, Liljeströmit päättivät lopettaa eläintenpidon 2010. Christel meni tilan ulkopuolelle töihin ja hänen miehensä aloitti osa-aikaisen koneurakoinnin. Tämä oli mahdollista Sipoon sijainnin ansiosta; sieltä on helppoa käydä kaupungissa töissä ja erilaisille palveluille on hyvä kysyntä.
Maaseudun ja kaupungin välinen ero on selvin maan arvosta keskusteltaessa, sanoo Christel Liljeström.
-Olen kuullut poliitikkojen sanovan, ettei maanviljelijälle merkitse mitään yhden hehtaarin menettäminen tieksi, sillä ”hänellä on kuitenkin maata niin paljon”. Tämä osoittaa, ettei ihmisillä ole mitään käsitystä maanviljelijän työstä. Poliitikoilla pitäisi olla kunnioitusta maanviljelijöiden työtä kohtaan, sillä he myös luovat työpaikkoja ja elämisen edellytyksiä kuntaan. Samoja asioita peräänkuulutetaan usein poliittisessa päätöksenteossa.
Toinen selvä esimerkki erilaisista tarpeista on suunnittelussa. Kun suunnittelija laskee maan arvon rakennusoikeuksina ja mahdollisina tontteina, maanviljelijä pelkää maan verotusarvon nousevan, jos alueelle laaditaan maankäyttösuunnitelma. Maankäytön suunnittelu voi myös aiheuttaa sen, etteivät nuoret viljelijät uskalla ottaa tilaa hallintaansa, vaikka haluaisivat, koska pelkäävät maankäytön rajoituksia pelloilla.
– Sipoossa pyrimme juuri tihentämään kyläkeskuksia ja tukemaan niiden elinvoimaisuutta.

Pelto virkistävänä sielunmaisemana

Jotta maaseudun ja kaupungin välinen yhteispeli toimisi paremmin, molempien tulisi oppia ymmärtämään toisiaan. Christel Liljeströmin 30 maanviljelijävuoden aikana on kaupunkilaisten ymmärrys maanviljelijän työhön vähentynyt huomattavasti. Kuinka suuresta kuilusta työtään tekevän maanviljelijän ja kaupunkilaisen, joka näkee maaseudun vain virkistymispaikkana, välillä on, käy selväksi, kun Christel kertoo esimerkkejä poliisille tehdyistä ilmoituksista ja peltoihin kohdistuneesta ilkivallasta.
– Meidän tilastamme tehtiin poliisille ilmoitus, koska lehmä poiki laitumelle. Ilmoittajan mielestä se oli merkki siitä, että emme huolehtineet eläimistämme. Ihmiset ovat myös olleet piknikillä pelloilla sekä tehneet esteratoja paaleista, useammin kuin kerran tai pari.
– Meidän täytyisi paremmin osata kertoa työstämme maatiloilla ja osoittaa, että työllämme todella tuotetaan ruokaa. Jonkun organisaation olisi syytä aloittaa kampanja kouluissa ja päiväkodeissa, sillä lapset saavat todella vähän tietoa maataloudesta muuten. Mitä useampi lapsi, nuori ja aikuinen on vieraantunut maanviljelijän arkipäivästä, sitä vaikeampaa viljelijöillä on.

Samalla, kun maaseudun ja kaupungin yhteentörmäykset ovat haastavia, pääkaupunkiseudun läheisyys antaa Uudenmaan viljelijöille jotain, mistä muut maaseutualueet voivat vain unelmoida.
– Kaupunkilaiset pitävät huolen siitä, että meitä tarvitaan. He ostavat sekä tuotteitamme että palveluitamme.

Ruoka ja lähellä tuotetut tuotteet kiinnostavat juuri nyt. Erityisesti kaupunkien läheinen maaseutu hyötyy tästä, sillä lähellä on runsaasti kiinnostuneita asiakkaita. Christel Liljeström uskoo ruokaan ja lähellä tuotettuihin tuotteisiin, mutta ei usko, että suositut Reko-renkaat ovat ratkaisu kaikille kuluttajille.
– Ympäristötietoisille ja idealistisille kuluttajille Reko on hyvä ratkaisu, mutta se ei koskaan tule toimimaan keskivertokuluttajille. Hintaero kaupan ja Rekon välillä on vielä aivan liian suuri. Jos lompakkoon täytyy katsoa tarkasti ostoksilla, Rekossa tulee käytyä vain kerran.

Se, että Rekosta tuotteet täytyy noutaa itse, pitäisi näkyä hinnassa, hän sanoo. Tuotteet pitää myös olla helposti saavutettavissa.
– Minä haluan hoitaa kaikki ostokset kerralla. Jos minun täytyy erikseen käydä Rekossa ja sen jälkeen vielä kaupassa, ostan lopulta kaiken kaupasta. Siksi luulen, että paikalliset tuotteet pitää saada kauppoihin. Onnistuakseen tässä tarvitaan nykyistä selvemmät merkinnät lähituotteiden alkuperästä.

Haasteista huolimatta Christel katsoo myönteisesti kaupunkien läheisen maaseudun tulevaisuuteen. Kasvun ja kehittymisen mahdollisuuksia on, kunhan yhteinen sävel löytyy.