Monipuolinen kanoottikerho

Raaseporissa sijaitsevalla Kanotklubben Wågen kanoottikerholla on pitkät saaristolaisperinteet. Yksi kerhon jäsenistä oli Olympiakisavoittaja Helsingin Olympialaisissa vuonna 1952. Kerhon toiminta on tänäkin päivänä vilkasta. Kerholla on kerhotalo ja laituri Tammisaaren vanhan kaupungin kyljessä, vehreän Wågparken puiston yhteydessä.
Tyttö melomassa vihreässä kanootissa , taka-alalla kaislikkoa
Juniorikanotisti harjoittelemassa.

Pitkät saaristolaisperinteet
2017 kerhon perustamisesta oli kulunut 70 vuotta, Thomas Malmsten kertoo. Hän toimii kerhon sihteerinä. Toiminta sai alkunsa ulkosaaristossa, mikä on luonnollista ottaessa huomioon, että kanoottiurheilu on veteen ja mereen liittyvää. Seuran aloittaessa, erityisesti 1950-luvulla moni saaristolainen oli mukana aktiivisesti toiminnassa. Silloin kanoottiurheilua harjoitettiin urheilulajina.

-Yksi heistä oli Torvald Strömberg, joka myös voitti Olympiakultaa Helsingin Olympialaisissa vuonna 1952, Strömberg oli saaristolaispoika. Toiminta on sittemmin jatkunut ja aktivisuus on ollut vaihtelevaa, mutta kaiken kaikkiaan toiminta on ollut vakiintunutta, Malmsten kertoo.

Kuntoliikunnan harrastajia ja aktiivisia kilpailijoita
Kerhoon kuuluu sekä junioreita että retkimelojia, joita kutsutaan kuntoilijoiksi. He ovat jäseniä ja maksavat käyttömaksun yhdistyksen käyttökajakeista, joita säilytetään kanoottivajassa. Yhdistyksen jäsenmäärä on tällä hetkellä likimain 160–170 jäsentä, josta suunnilleen kolmasosa on alle 18-vuotiaita junioreja. Suurin osa mukana olevista junioreista harrastaa melontaa kuntoliikuntana. Tällä hetkellä kerholla on neljä kilpailevaa junioria, jotka ovat olleet hyvin edustettuina kilpailuyhteyksissä. Myös seniori- ja veteraanipuolella on muutama säännöllisemmin kilpaileva.

Joka kesä Kanotklubben Wågen järjestää Gullö runt-kuntotapahtuman. Tapahtuma on järjestetty vuodesta 1977 ja siinä on myös kilpailuluokka. 20 km pitkä melontareitti kiertelee Tammisaaren kauniissa saaristossa.

Sinitakkinenies ajaa kumivenettä melojan takana, vasemmalla sivulla. Kanootti on keltainen.
Saattovene on tärkeä melojien turvallisuuden takaamiseksi

Kunnostuksen ja uudishankintojen tarve
1960-luvun alussa kerhon toiminta siirrettiin nykyisiin tiloihinsa Wågparken läheisyyteen, Tammisaaren vanhan kaupungin tuntumaan. Kerhon käyttämä kanoottivaja sijaitsee suojellussa rakennuksessa mikä tarkoittaa, että mitä tahansa muutoksia rakennuksen julkisivuille ja ulkonäölle ei voi tehdä.

-Huomasimme että olennaisimmat toiminnalle tarvittavat irtaimistot alkoivat olla aika huonossa kunnossa. Vaja tarvitsi julkisivujen kunnostuksen ja kanoottien sekä kajakkien vesille laskuun tarvittava laituri olivat nähneet parhaimmat päivänsä, Malmsten toteaa. Tapahtumien ja kilpailujen aikana ja eritoten junioreille uusi saattovene on tärkeä voidakseen taata melojien turvallisuus.

Saattovene ja laituri
Kun yhdistyksen hallitus harkitsi millä tavoin yhdistys rahoittaisi kaikki tarvittavat korjaukset ja hankinnat, yksi hallitusjäsenistä ehdotti Leader-rahoitusta.

-Aloitimme hankkeen laatimisen mihin kuului uusi kelluva laituri ja uusi saattovene sekä kanoottivajan julkisivujen osittainen uudistus. Haimme rahoitusta Leader Pomovästin kautta, Malmsten kertoo.

Puuverhoilu vaihdettiin kahdesta huonoimmassa kunnossa olevasta julkisivusta ja vanha, kahdesta laiturista kokoonpantu laituri vaihdettiin uuteen kelluvaan. Vanha laituri oli vaatinut paljon kunnossapitoa.

Yhdistyksen uusi saattovene on tärkeä paitsi junioreille, nuorille ja aikuisille järjestettäviä melontakursseja ajatellen myös kajakkien vuokratoiminnan kannalta. On tärkeää, että saattovene on vankka ja helposti hallittavissa. Kumivene helpottaa kajakkien käsittelyä ja mahdollisen melojan nostamista vedestä niin että ei vahingoita nostettavaa, venettä tai kajakkia.

Nuorten työllistäminen
Yhdistys vuokraa kajakkeja ja kanootteja kerhotalolla, minne myös kuuluu kioski. Kioskin kautta yhdistys on voinut tarjota kesätöitä nuorille. Sattumoisin kioskissa työskennelleet ovat olleet yhdistyksessä aktiivisia nuoria. Kioskilla on kaksi tavoitetta, nuorien aktivointi ja pienten tulojen hankinta kerholle. Kerho on saanut tukea kaupungilta ja Osuuspankilta, mikä on edesauttanut nuorten työllistämisessä.

Laituri veden päällä, laiturin takana punainen kerhotalo jossa on kyltti. Kyltissä lukee Wågen. Kuvan etu-alalla vettä
Kerhon uusi laituri ja kerhotalon korjattu julkisivu. Rakennuksessa sijaitsevassa kioskissa työskentelee joka kesä muutama nuori.

Kajakkien vuokraamista ja kursseja
-Liikearvo kioskitoiminnassa on toissijaista, mutta toiminnan avulla liikkuu enemmän ihmisiä toimipisteemme ympärillä puistossa. Tämä taas antaa enemmän näkyvyyttä, mikä on edesauttanut kajakkien vuokraamista. Vuokratessamme kajakkeja muille kuin jäsenille haluamme varmistaa, että kajakkeja vuokraavat omaavat jonkinlaisen perusosaamisen. Annamme pikakurssin kajakin käsittelyssä heille, joilla ei ole perusosaamista, jotta kajakin käsittely olisi turvallista Malmsten kertoo.

Toiminta talvella
-Ainoa melontaan liittyvä harjoittelumuoto talven aikana on niin sanotut melontalaitteet tai melontaergo. Talvella niillä voi harjoitella mutta enimmäkseen niitä käyttävät innokkaimmat kilpakanotistit. Melontalaitteet sijaitsevat kaupungin uima- ja palloiluhallissa. Aiempina talvina pelattiin myös palloa, jos oli aikaa ja intoa, Malmsten selittää.

Vihreä kajakki jossa paikat kahdelle henkilölle. Kaksi poikaa melovat. Taka-alalla kaislikkoa
Kerhon kajakki kahdelle henkilölle..

Säilytystilan vuokraaminen
Kanoottikerho vuokraa vajasta säilytystilaa jäsenilleen, joilla on omat kajakit. Säilytyspaikoille on suuri kysyntä.

-Meidän on panostettava sälytyspaikkojen lisäämiseen kajakeille, Malmsten tuumii.

Samassa puistossa on toinen pieni rakennus, jossa aiemmin on ollut kioski. Se on ollut meripelastajien käytössä. Kanoottikerho saa nyt käyttää rakennusta ja sitä kautta he ehkä saisivat enemmän säilytystilaa. Mutta sekin rakennus on varmasti tulevaisuudessa kunnostuksen tarpeessa.

Hakuprosessin kautta käsitys uusista mahdollisuuksista
Malmsten toteaa, että rahoitushaun kirjoittaminen ei ollut suoranaisesti vaikeaa, mutta vei hieman aikaa. Leader Pomovästista Tammisaaressa oli myös mahdollista saada apua.

-Prosessi sai meidät pohtimaan toimintaamme ja huomasimme että se on niin paljon muutakin ja enemmänkin kuin kanoottiurheilua kilpaurheilulajina ja jäsenkuntamme aktivointia. Vielä on paljon mitä voimme kehittää matkailupuolella niin kuin esimerkiksi retkimelontaa ja ihmisten aktivointia luonnonläheisillä elämyksillä, Malmsten lopuksi toteaa.

Fakta:
Kokonaisrahoitus: 15 977 €
Tukimuoto: Kehittämishanke
Toimenpide: Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen
Alatoimenpide: Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit
Rahoitus Leader Pomoväst ry:n kautta
Hankeaika: 01.01.2020-31.08.2020
tarkoitus: Hankkeessa korjataan ja täydennetään toiminnalle tärkeää kalustoa. Tähän kuuluvat, kanoottivaja, laituri ja saattovene. Saattovene on tärkeä turvallisuuden kannalta melontatapahtumien aikana.

Linkki Kanotklubben Wågen kotisivulle »

Teksti ja kuvat: Annika Söderholm-Emas