Ruoka-artesaaneilla paljon voitettavaa

Aihe Yleinen | 0
Raaseporilainen Anna Holmberg iloitsi Ruoka-artesaanien SM-kilpailujen voitosta syksyllä 2017. Hänen chutney Sweet Chili toi voiton Kylmien mauste- ja ruokakastikkeiden sarjassa. Mikä merkitys voitolla on ollut hänelle?
Kuva: Annika Söderholm-Emas

Koulutuksen avulla eteenpäin
Anna Holmberg kävi ensimmäisen puolitoista vuotisen ruoka-artesaanikurssin vuosina 2016-17. Tuolloin aiheena olivat Kasvikset & sienet, nyt käynnissä on jo seuraava Hedelmät & marjat -kurssi. Kursseilla on opiskeltu tuotteiden valmistusta ilman keinotekoisia lisäaineita. Anna on opiskellut ruoka-artesaanien perusperiaatteiden mukaisesti esimerkiksi oman pektiinin valmistusta. Ruoka-artesaanien perusperiaatteisiin kuuluu lisäksi raaka-aineiden alkuperän tuntemus, mielellään myös tuotanto.

Ruoka-artesaanien verkosto
Raaseporissa järjestettyihin kursseihin Anna on ollut tyytyväinen. Kemiön Brusabyn kurssille tuli osallistujia myös Pohjanmaalta sekä Ahvenanmaalta ja kurssien luentoja on pidetty myös etäyhteyksien avulla. Kurssien avulla Anna on tutustunut saman henkisiin ruoka-artesaaneihin muulta Suomesta ja yhteydenpito kurssilaisten kesken on jatkunut, vaikka opinnot ovat päättyneet.
– Jos kohtaan jonkun haasteen, tiedän aina jonkun, johon ottaa yhteyttä ja jolta saan neuvoja, kertoo Anna.

Kuva: Anna Holmberg

SM-kilpailu auttaa eteenpäin
Vuonna 2016 Anna osallistui SM-kilpailuihin mustikkahillolla, joka pärjäsi kilpailussa hyvin, vaikka jäi mitalisijojen ulkopuolelle ja viime vuonna hän oli yksi voittajista Ingvalsby Gårdin Sweet Chili –kastikkeella. Hän kertoo osallistuneensa kilpailuun ennen kaikkea saadakseen palautetta tuotteistaan, joihin hän on jo ollut tyytyväinen, mutta joita hän on halunnut palautteen avulla kehittää edelleen. Kilpailujen ohessa järjestetyt luennot ja seminaarit ovat myös olleet hänen mukaansa kiinnostavia.

Lisää myyntiä
Anna pohtii muita hyötyjä kilpailusta ja toteaa myynnin kasvaneen.
–Valitettavasti tuotteet loppuivat jo ennen joulua, joten en voinut osallistua kaikille joulumarkkinoille, kuten olin suunnitellut, toteaa Anna. ’Oikeanlaista’ chiliä on vaikea löytää, sillä chilien voimakkuus vaihtelee huomattavasti.
Hän ei myöskään halua valmistaa tuotteitaan raaka-aineista, joiden viljelyolosuhteita hän ei tunne, sillä ruoka-artesaaneille on tärkeää kyetä jäljittämään tuotteensa alkuperä ja tuntea se. Tällä hetkellä Anna odottaa innokkaana uutta kasvukautta ja on myös jo aloittanut kasvukauden.

Kuva: Anna Holmberg

SM-kilpailut 2018
Artesaaniruuan SM-kilpailut järjestetään kolmannen kerran 21.-23. maaliskuuta Raaseporissa, Tammisaaressa. Kilpailut ovat avoinna myös pohjoismaisille osallistujille. Tuttuun tapaan samassa yhteydessä järjestetään seminaareja ja yritysvierailuja kilpailijoille ja muille kiinnostuneille.

Linkki ohjelmaan ja ilmoittautumiseen>>

Rannikon Ruoka –hanke järjestää myös kaksi koulutusta käsityöläisruuan valmistajille, jotka haluavat kehittää elintarvikeosaamistaan.

Rannikon Ruoka on alueellinen yhteistyöprojekti Yritystalo Dynamon (Pohjanmaa), Saaristomeren Biosfäärialueen (Varsinais-Suomi), Ahvenanmaan maaseutukeskuksen & Ahvenanmaan lukion sekä ammattikorkeakoulu YH Novian (Uusimaa) kanssa. Hankeaika on 1.1.2016-31.12.2018. Hanketta rahoitetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta.

Teksti: Annika Söderholm-Emas

Käännös: Ammi Malkamäki