Juhannusajatuksia

Aihe Ammi, Hankkeet, Yleinen
Juhannuksen aaton aattona kävin Bromarvin saaristosatamassa kuvaamassa juhannussalon koristelua ja nostoa. Kesäinen sää oli ihana, lämmin ja aurinkoinen. Kuvauksen lomassa istuskelin satamassa ja mietin juhannusajatuksia, nautin ruuasta ja meren läheisyydestä. 

Pidetään etäisyyttä 
Koronan aiheuttamana varotoimena juhannussalon koristelu ja nosto oli päätetty tehdä päivää normaalia aiemmin. Minäkin innostuin kimppujen sitomisesta ja nautin yhteisestä talkoohetkestä. Tavallisesti juhannusaattona salon noston aikaan paikalla on runsaasti ihmisiä ja vilkas juhannustorikauppa käy. Perinteitä jouduttiin tänä vuonna muokkaamaan, jotta osallistujat eivät olisi ottaneet turhia koronariskejä väenpaljoudessa. Kun salko oli koristeltu, traktori nosti sen helposti ylös. Lopputulos oli yhtä kaunis kuin muinakin vuosina, vaikka toteutustapa oli uudenlainen. 

Huoli perinteiden jatkumosta 
Samoihin aikoihin luin myös lehtiartikkelin toisesta kylästä, jossa oli puutetta juhannussalon nostotalkoisiin osallistujista. Hekin olivat kokoontuneet päivää ennen juhannusaattoa kuten Bromarvissakin tehtiin. Heitä mietitytti kovasti, miten juhannussalkoperinteen jatkaminen olisi mahdollista. Talkoisiin on osallistunut yhä vähemmän ihmisiä ja osallistujat ovat yhä vanhempia. Salkoa ei saatu ylös talkoolaisten voimin. 

Jäin pohtimaan näitä asioita, erityisesti siksi, että mieleeni jäi yhden Bromarvin talkoolaisen lausahdus traktorin nostaessa juhannussalkoa: Me täällä Bromarvissa olemme kehityksen puolesta”. Bromarv on pienuudestaan huolimatta säilynyt elinvoimaisena kylänä. Elinvoiman säilyttämisessä on auttanut yrittäjien ja kyläläisten kyky kehittää ja muuttaa toimintaansa. Kylä on myös erityisen viehättävä merenläheisyytensä ansiosta, ja kylän kehittäminen on nivoutunut luontevasti vierasvenesataman toimintoihin. 

Muutoksilla jatkuvuutta? 
Kyky muuttua ja kehittyä ei koske pelkästään juhannussalkoja, vaan kaikkea toimintaa. Jos perinteiden halutaan säilyvän, niitä täytyy myös voida muokata nykyaikaan sopiviksi. Ajat ja ihmiset muuttuvat, eikä kaikki toimi kuten kaksikymmentä vuotta sitten. Perinteitä voidaan jatkaa ja säilyttää, vaikka tavat muuttuvat. 

Myös toisen talkookylän juhannussalko saatiin nostettua – juhannusaattona, kun paikalle oli kerääntynyt enemmän ihmisiä. Loppujen lopuksi molemmissa kylissä oltiin tyytyväisiä kauniiseen lopputulokseen. Bromarvissa talkootyö taisi onnistua hieman löysemmin rantein. 

Teksti, kuvat sekä video: Annika Söderholm-Emas

Käännös: Ammi Malkamäki